
HOIVA-ALAN YRITTÄJIEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN JA TYÖVOIMAN SAANNIN EDISTÄMINEN
- Toiminnallisten yhteistyöfoorumien rakentaminen Salon seutukunnan alueelle
Hankkeen kuvaus
Hankkeen taustalla on tarve kehittää, mallintaa ja tuotteistaa palvelukonsepti, jonka avulla pystytään vastaamaan sekä valtakunnallisesti että paikallisesti sosiaali- ja terveysalan osaamisen kehittämisen tarpeisiin. Palvelukonseptin suunnitteluun sitoutuneet aikuiskoulutusorganisaatiot tekevät tiivistä yhteistyötä ja luovat yhdessä maata kattavan konkreettisen käytännön mallin/konseptin, jonka avulla pystytään palvelemaan alan yrityksiä osaamisen kehittämiseen liittyvissä asioissa. Palvelukonseptia rakennetaan yhteistyössä TESO ry:n kanssa.
Hanke on osa laajempaa viiden aikuisoppilaitoksen yhteistä verkostohanketta, johon on saatu rahoitusta Opetushallitukselta. Verkostohankkeessa ovat Salon seudun aikuisopiston lisäksi mukana Tampereen Aikuiskoulutuskeskus, Vaasan aikuiskoulutuskeskus, Pohjois-Satakunnan Aikuiskoulutuskeskus sekä Koulutuskeskus Salpaus. Verkostohanketta koordinoi Tampereen Aikuiskoulutuskeskus. Verkostohankkeen ohella mukana olevilla oppilaitoksilla on omat paikalliset hankkeensa omine erityispiirteineen ja tavoitteineen.
Hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet
Valtakunnallisen hankkeen tavoitteena on:
- asiakaslähtöisen ja valtakunnallisen hoiva-alan yritysten henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja työvoiman saatavuuteen tähtäävän palvelukonseptin rakentaminen yhteistyössä aikuiskoulutusorganisaatioiden ja työelämän kanssa
- verkkopalvelun kehittäminen tukemaan ko. palvelumallin mukaista toimintaa
- hoiva-alan pk-yritysten kilpailukyvyn parantaminen ja sitä kautta alan palvelurakenteen monipuolistaminen
- valtakunnallisen aikuiskoulutusverkoston sosiaali- ja terveysalan yhteistyön kehittäminen
- sosiaali- ja terveysalan yritysten alueellisen verkostoitumisen edistäminen.
Salon seudun paikallisen hankkeen tavoitteena on kehittää, rakentaa ja pilotoida paikallistason verkosto ja erilaisia yhteistoimintakonsepteja hyvinvointialoilla toimivien eri organisaatioiden välille. Täten edesautetaan ja helpotetaan toiminnallisuutta sekä yhteistyötä ja tiedonkulkua eri toimijoiden kesken. Samalla kehittyy eri toimijoiden kustannustehokas toiminta ja kannattavuus aloilla, jotka tukevat julkisen sektorin toimintaa.
Hankkeen kesto: Hanke toteutetaan vuosien 2008-2009 aikana.
Rahoittaja: Hanketta rahoittaa Opetushallitus (Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä).
Lisätietoja: Kirsi Lahtiranta, p. 044-7704 656, kirsi.lahtiranta@sskky.fi