SivukarttaHaku

Opiskelijalle

Etusivu > Opiskelijalle > Etuudet > Koulumatkatuki

Koulumatkatuki

Myöntämisedellytykset ja hakeminen

Kela maksaa ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleville koulumatkatukea päivittäisten koulumatkojen kustannuksiin halvimman mahdollisen matkustustavan mukaan. Koulumatkatukea on haettava erikseen joka lukuvuodeksi. Tukea voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen jättämistä edeltävän kuukauden alusta lähtien. Lisätietoja Kelan kotisivuilta.

Koulumatkatukea voi hakea myös työssäoppimisjaksolle, jolloin matkasta asunnolta työpaikalle on täytettävä uusi hakemus ja ostotodistus.

Koulumatkatukihakemus ja ostotodistus jätetään aina ammattiopiston opintotoimistoon.

Koulumatkatukea voi hakea, kun

  • Yhdensuuntainen koulumatka opiskelijan asunnolta oppilaitokseen on vähintään 10 kilometriä ja enintään 100 km. Matka lasketaan lyhintä mahdollista reittiä käyttäen, ei esim. linja-auton reittiä käyttäen. 100 kilometriä ylittävältä yhdensuuntaisen koulumatkan osalta matkakustannuksia ei korvata.
  • Koulumatkan kustannuksien on ylitettävä 54 euroa/kk.
  • Koulumatkatukea maksetaan vähintään yhdeltä ja enintään yhdeksältä kuukaudelta lukuvuoden aikana. Opiskelukuukauteen on sisällyttävä vähintään 18 lukuvuoteen kuuluvaa päivää.

Ostotodistus

Kun koulumatkaan käytetään matkahuollon tai VR:n palveluja, hakija täyttää koulumatkatukihakemuksen liitteeksi ostotodistuksen. Ostotodistukseen on selvitettävä päivittäisen koulumatkan lähtö- ja päätepysäkit sekä käytetyt kulkuneuvot.

Ostotodistus palautetaan oppilaitokseen koulumatkatukihakemuksen liitteenä. Oppilaitos täyttää ostokerrat ja leimaa ostotodistuksen, jonka jälkeen opiskelija saa ostotodistusta esittämällä ostaa koulumatkaa varten matkahuollon tai VR:n toimipisteestä kuukautta vastaavalle ajalle halvimman mahdollisen matkalipun/-kortin. Useimmat myyntipisteet tallentavat ostotodistuksen tiedot järjestelmäänsä ensimmäisen ostokerran yhteydessä, jonka jälkeen opiskelija voi ladata matkakortin esim. linja-autossa maksimissaan ostotodistuksessa mainittujen ostokertojen määrän. Opiskelija vastaa itse siitä, että ostokertoja ei ylitetä. Ylimääräisistä latauskerroista Kela perii maksetun tuen takaisin opiskelijalta.

Koulumatkatuella ostettu lipputuote on henkilökohtainen. Opiskelijan on pyydettäessä todistettava henkilöllisyytensä lipun myyjän edustajalle käyttäessään koulumatkatuella ostettua lippua.

Viimeinen lipun ostokerta on 14 päivää ennen koulun päättymistä keväällä. Lukuvuonna 2009 - 2010 viimeinen ostopäivä on 19.5.2010. Mikäli opiskelija keskeyttää opinnot kesken lukuvuoden, peritään viimeksi ostetun matkalipun omavastuuosan yli jäävä osuus takaisin opiskelijalta, mikäli edellisestä ostokerrasta on enintään 14 päivää aikaa.

Opiskelijan omavastuuosuus koulumatkasta on aina 43 euroa/kk.

Koulumatkatuki omiin matkustustapoihin

Kela voi myöntää koulumatkatukea omaa matkustustapaa käyttäville (esim. oma auto) vain erityisistä syistä esim. opiskelija ei voi käyttää joukkoliikennettä kulkuyhteyksien puuttumisen vuoksi. Tällöin koulumatkatuki maksetaan rahana hakijan tilille. Maksettava tuki lasketaan koulumatkan pituuden mukaan liikenne- ja viestintäministeriön vahvistaman linja-autoliikenteen henkilötaksan mukaan. Tarkempia tietoja oman matkustustavan käyttämisestä aiheutuvien matkakustannusten korvaamisesta saa Kelan paikallistoimistoista. Oman matkustustavan käyttämisen perusteet on aina selvitettävä tarkasti koulumatkatukihakemukseen.

HUOM. Mikäli asunnolta pysäkille on matkaa yli 5 kilometriä, voi tälle matkalle hakea rahakorvausta Kelalta. Matka kotoa pysäkille merkitään koulumatkatukihakemukseen kohtaan 5 (mistä mihin, käytetty kulkuneuvo ja matkan pituus).

Muutokset

Mikäli koulumatka muuttuu lukuvuoden aikana tai muihin olosuhteisiin tulee muutoksia, muutoksista on ilmoitettava välittömästi oppilaitokseen ja tarvittaessa täytettä uusi koulumatkatukihakemus. Vaikka koulumatka ei muuttuisikaan eikä uutta ostotodistusta koulumatkoilla käytettävän lipputuotteen hankkimiseksi tarvittaisi, on osoitteenmuutoksesta tehtävä ilmoitus Kelalle.