Projektin eteneminen

Seuraavassa kerrotaan projektin toiminnasta ja sen kautta saaduista tuloksista.
Projektin aikana järjestetään kokoontumisia sidosryhmien kanssa
- 31.1.2008 projektin ensimmäinen kokoontuminen yhdessä sidosryhmien kanssa Salon seudun ammattiopiston tiloissa. Muistio
- 23.9.2008 järjestettiin toinen sidosryhmien tapaaminen. Muistio
- 20.1.2009 järjestettiin kolmas sidosryhmien tapaaminen. Muistio
- 26.10.2009 toteutettiin työpaikkaohjaajien koulutusristeily, jossa pohdimme myös projektiin liittyviä asioita. Muistio
Yrittäjien, parturi-kampaajien ja muiden sidosryhmien kanssa on monenlaista toimintaa lisätty
- 12.5.2008 parturi-kampaaja Sirkku Anttila esittelee kolmannen vuosikurssin opiskelijoille jatkokouluttautumismahdoillisuuksia esim. ammattikorkeakouluopintoja ja erikoisammattitutkintoa.
- Opettajat ovat vierailleet Salon hiusyrittäjien kokouksissa.
- 18.9.2008 parturimestari Sari Spännäri opastaa opiskelijoita asiakaspalvelussa ja asiakkaan kohtaamisessa.
- 3.11.2008 erityisopiskelijat olivat asiakkaina ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoilla.
- 7.11.2008 Salon työttömät olivat asiakkaina ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoilla.
- 12.11.2008 erityisopettaja kävi kertomassa opiskelijoille asiakkaan kohtaamisesta.
- 14.11.2008 opiskelijat toteuttavat Joulun taikaa tapahtumaan hiusmalleille hiustenvärjäyksiä yhteistyössä Parturi-kampaamo Tanglen kanssa. Mallien hiukset värjätään perjantaina, jolloin tukkufirman kouluttaja on mukana opettamassa opiskelijoille uusia värejä. Itse näytös on lauantaina 15.11.2008.
- 17.11.2008 koululla järjestettiin pitkienhiusten kampauskurssi, johon osallistuu kahdeksan opiskelijaa ja kahdeksan parturi-kampaajaa. Näin saimme jaettua kustannuksia pienemmiksi kaikille osapuolille ja vältyimme matkakustannuksilta. Kursista on tullut positiivista palautetta.
- 10.12.2008 järjestettiin "hyvän olon hetki" tapahtuma. Tapahtumassa toisen ja kolmennen vuosikurssin opiskelijat tekivät hoitokäsittelyjä ja käsienhoitoja työssäoppijoiden ohjaajille, parturi-kampaajille ja hiusalan yrittäjille. Tapahtumassa keskusteltiin työssäoppimisesta ja sen tavoitteista.
- 2.2.2009 studiovalokuvauspäivä yhdessä Salon hiusyrittäjien kanssa. Opiskelijat ja yrittäjät tekivät hääkampauksia sekä miehille että naisille. Kampaukset kuvattiin koulunstudioss. Tarkoituksena on tehdä kampauksia mainostarkoitusta varten ja opiskelijat suorittivat samalla kampaajantyön opintokokonaisuuden näyttöosuuden. Tässä kuvia kampauksista.
- 15.2.2009 häämessuilla opiskelijoita avustamassa
- 13.5.2009 parturimestari Sari Spännäri opastaa opiskelijoita partakäsittelyissä.
- 11.11.2009 Salon alueen romanit esittelivät kulttuuriaan opiskelijoille
- 2.12.2009 Erillaisen asiakkaan kohtaaminen luento opiskelijoille.
- 10.1.2010 Häämessujen yhteydessä järjestettiin pitkienhiusten näyttö. Opiskelijat tekivät koululla hääkampauset, jotka esiteltiin häämessujen näytöslavalla. Yleisöllä oli mahdollisuus äänestää kolmeparasta työtä. Työnantajat arvioivat kaikki kampaukset pitkienhiusten näyttönä. lisäksi he palkitsivat omasta mielestään parhaan työn. Tässä kuvia kampauksista.11.1.2010 koululla järjestettiin leikkauskurssi yrittäjille ja opiskelijoille. Näin saimme jaettua kurssin kustannuksia ja saimme Saloon nimekkään kouluttajan.
Opettajat lähettivät Salon alueen parturi-kampaamo yrittäjille kutsukirjeet. Kutsukirjeissä pyydettiin yrittäjää saapumaan koululle hänelle sopivana ajankohtana esittelemään opiskelijoille omaa parturi-kampaamon toimintaansa ja näin lisäämään kiinnostusta yritystä ja yrittäjyyttä kohtaan. Yrittäjien vierailut/esittäytymiset ovat saaneet suuren suosion opiskelijoiden keskuudessa.
- 12.3.2008 Parturi-kampaamo Villiletti esittäytyy opiskelijoille.
- Hiushoitola Tyylitiimi esittäytyy opiskelijoille.
- 26.3.2008 Stylehouse Hollywood esittäytyy opiskelijoille.
- 2.4.2008 Parturi-kampaamo The Readhead 33 esittäytyy opiskelijoille.
- 26.8.2008 Stylehouse Hollywood esittäytyy opiskelijoille.
- 27.8.2008 Parturi-kampaamo Salon Headline esittäytyy opiskelijoille.
- 17.9.2008 Parturi-kampaamo Hiusstudio Merinell esittäytyi luokille.
- 11.11.2009 Parturi-kampaamo Meikkileikki esittäytyi luokille.
- 18.11.2009 Parturi-kampaamo Hiusstudio Merinell esittäytyi luokille.
- 18.11.2008 Parturi-kampaamo Salon Headline esittäytyi opiskelijoille.
- 2.12.2009 Parturi-kampaamo Tangle esittäytyi opiskelijoille.
- 16.12.2009 Hiushoitola Tyylitiimi esittäytyy opiskelijoille.
Ulkopuolisia kouluttajia tukkufirmojen taholta on vieraillut koululla ja opiskelijat ovat vierailleet tukkufirmoissa sekä erilaisissa tapahtumissa. Kouluttajia yritetään saada mahdollisimman laaja-alaisesti. Opiskelijat ovat toivoneet enemmän vierailevien kouluttajien käyntejä.
Toukokuussa 2008 toteutettiin kysely parturi-kampaajille, kartoittaen syitä jäädä parturi-kampaamo alalle.
Opettajat ovat osallistuneet projektin merkeissä koulutuksiin
- 29.2.2008 opettajat osallistuivat opetushallituksen järjestämään oppimisympäristöjen kehittäminen - asiantuntijakoulutukseen, jonka tarkoituksena on tukea kaikkia oppimisympäristöjen kehittämishankkeita. Opiskelu kestää koko vuoden 2008. Koulutuksessa opiskellaan myös verkossa. Opiskelua voit seurata linkistä.
- 3 - 4.4.08 opettajat osallistuvat oppimisympäristöjen kehittämiskoulutukseen Helsingissä.
- 21 - 22.10.2008 opettajat osallistuvat oppimisympäristöjen kehittämiskoulutukseen Helsingissä.
- 18.11.2008 opettajat tukkufirman värikoulutuksessa.
Opetusta on kehitetty hiusalan oppimisympäristön näkökulmasta.
- 11.8. - 22.9.2008 toteutettiin markkinointi 2ov kurssi toisen vuosikurssin opiskelijoille. Kurssi suunniteltiin markkinoinnin näkökulmasta käyttäen uusien oppimisympäristöjen projektin näkökulmaisia menetelmiä. Kurssin toteutussuunnitelma.

Parturimestari Sari Spännäri opastaa opiskelijoita asiakaspalvelussa ja asiakkaan kohtaamisessa.
- 2.12.2008 tuoteutettiin yrittäjä- ja opettajavaihto. Somerolainen hiusalan yrittäjä Elina Riikonen Parturi-kampaamo The Red Head 33:sta tuli opettamaan kolmannen vuosilukan opiskelijoille muodikkaita hiustenleikkauksia. Samaan aikaan opettaja Marjo Heikkilä osallistui työskentelyyn Elinan liikkeessä Somerolla. Marjo ja Elina kirjoiittivat kokemuksistaan. Kertomus

Opettaja Marjo Heikkilä työskentelemässä parturi-kampaamo The Red Head 33:ssa Somerolla.
Projektista tiedottaminen:
Opettajat osallistuivat 31.1. - 1.2.2009 Hiusalan yrittäjien järjestämille seminaaripäiville Jyväskylässä. Päivät oli tarkoitettu hiusalan yrittäjien ja - opettajien yhteiseksi tapaamispäiväksi. Päivillä esiteltiin projektin etenemistä.
Esitys. Lisäksi seminaaripäivillä kesksuteltiin projektista ja saimme palautetta.
Palaute.
Hankkeen loppuseminaari järjestettiin 25.1.2010:
Hiusalan oppimisympäristön kehittäminen. Mistä kaikki alkoi? Hankkeen tavoitteet.
Pover Point esitys.Hiusalan oppimisympäristön kehittäminen 2008 - 2009. Hankkeen tulokset ja hankkeen aikana saadut pysyvät käytänteet.
Power Point esitys.Visuaalinen ilme ja markkinointi hiusalalla. Merja Kärkkäinen, graaffinen suunnittelija, FM.
Pover Point esitys.